Äänentoistolla on väliä asiakaskokemuksessa - Jungle Juice Bar x Audiokauppa

Musiikilla on lukuisia hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Se stimuloi aivoja, vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää. Asiakaskokemus on positiivinen, kun mieli lepää. Tästä on konkreettisia tutkimuksia.

”Laadukkaista äänentoistojärjestelmistä soitettu hyvä musiikki on noussut toistuvasti esiin asiakastyytyväisyyskyselyissämme”, sanoo Jungle Juice Bar -ketjun project manager Jyri Rajamäki.

Kaikki alkaa suunnittelusta

Hyvin toimiva äänentoisto alkaa ammattitaitoisesta suunnittelusta. Tila ja sen käyttötarve on otettava huomioon. Ketjun liiketilojen äänentoistojärjestelmästä vastaa Audiokauppa.

Suunnittelu alkaa joko pohjakuvien tutkimisesta tai vierailulla paikan päällä. Esimerkiksi isossa ravintolassa kaiuttimien ison koon sijaan voidaan panostaa enemmän siihen, että sopivia kaiuttimia on riittävä määrä eri paikoissa, jotta kaikilla asiakkailla olisi mahdollisimman samanlainen äänentoisto.

”Meillä oli aiemmin käytössä kaikenlaisia bluetooth-kaiuttimia ja improvisoituja ratkaisuja, mutta totesimme tarvitsevamme laadukkaampaa toteutusta äänentoiston suhteen. Meillä oli ajatus siitä mitä haluamme, ja Audiokaupan ammattilaisten kanssa käydyt keskustelut vahvistivat sitä”, Rajamäki kertoo.

Ratkaisut asiakkaan tarpeen mukaan

Audiokaupan kautta löytyi pieniin tiloihin toimiva, laadukas ja yksinkertainen ratkaisu. Asiantuntevuus näkyi esimerkiksi avusta kaiuttimien valinnan kanssa ja niiden asemoinnista. Ketjua kiinnosti myös äänentoistokonseptin monistettavuus.

”Konkreettisena esimerkkinä voisin kertoa, että erään kauppakeskuksen johto käy esittelemässä meidän asiakastilaa referenssinä siitä, miten toteutetaan laadukas äänentoisto. Vaikka etäisyydet naapuriliikkeisiin ovat pienet, äänentoisto on mahdollista toteuttaa häiritsemättä naapuriliikkeitä, mutta samalla meidän asiakkaita ja henkilökuntaa palvellen.”

Vaikka Jungle Juice Bar -ketjun kasvuvauhti on ollut huima, on Audiokauppa pystynyt toteuttamaan äänentoistojärjestelmän uusiin liiketiloihin aikataulussa. Yhteistyö on Rajamäen mukaan sujunut mutkitta ja palvelu on ollut poikkeuksetta hyvää ja asiantuntevaa. Yrittäjille, jotka miettivät äänentoistokonseptia, Rajamäellä on vinkki:

”Ottakaa Audiokauppa mukaan suunnitteluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.”

Asennukset laadukkaasti ja aikataulussa

Audiokauppa suorittaa asennuksen mahdollisimman huomaamattomasti ja tuotteet luovutetaan käyttövalmiina. Audiokaupan asentajat pitävät huolen siitä, että laitteet ovat oikeaoppisesti, siististi ja ennen kaikkea toimivalla tavalla asennettu. Mahdollisissa ongelmatilanteissa asiantuntija on vain puhelinsoiton päässä.

Ota yhteyttä

Lue suunnittelu- ja asennuspalveluista lisää täältä ja pyydä rohkeasti tarjousta juuri sinun tarpeisiin räätälöidystä äänentoistokonseptista.

AsennusSuunnitteluYrityksille